PENTU PUREE! -VINKKEJÄ PUREMISEN VÄHENTÄMISEEN

Pennun pureminen on täysin normaalia, tämän varmasti kaikki allekirjoittavat. Tavasta eroon pääsemiseksi onkin sitten jo kirjavia konsteja ja ylipäätään tähänkin suhtaudutaan monesti tunteellisesti, käytös otetaan henkilökohtaisesti ja pennulle loukkaannutaan. Olen oman pennun myötä aktivoitunut ja käynyt lukeamassa keskusteluja pentujen kanssa elämisestä ja pureminen tuntuu olevan ongelma nro1. Avaan ongelmaa, tai "ongelmaa" hieman, mikä käytöstä pitää yllä, mitä vahvisteita pentu saa puremalla ja mikä koulutuksessa voi mennä pieleen. Pyrin myös tarjoamaan tehokkaan keinon tavasta eroon pääsemiseksi. Vellamo on nyt 16 viikkoa ja pentuajan puremiset ovat historiaa, hampaat eivät ole täysin vaihtuneet, joten en päässyt selittelemään pennun puremista edes kutiavilla ikenillä.

Pureminen on pennun tapa kommunikoida, se on leikkiä ja ympäristön tutkimista. Pennulle on täysin vierasta ihmisen toivoma tapa leikkiä, jossa hampaat saavat osua ainoastaan leluihin, tämä pitää pennulle kouluttaa. Kun seuraa kahden koiran leikkimistä, ne purevat toisiaan kaulasta ja paimenkoirille on hyvin tyypillistä näykkiä takajalkoja. Pentu oppii harjoituksen myötä mitoittamaan puruvoimaansa, jos pentu puree toista koiraa liian kovaa, antaa tämä heti tästä palautteen, toinen pentu usein kiljaisee aikuinen koira saattaa ärähtää. Kärjistetysti voisi sanoa, että kaiken kouluttamisen päämäärä on saada koira käyttäytymään "ihmisiksi".

Koska pennun pureminen on lajityypillistä käytöstä, on pennulle ainakin hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta oppia, että käytös on väärin. Pennulle oppiminen on huomattavasti helpompaa, kun ihminenkin pohtii asiaa siltä kantilta, mikä on pennulle kannattavaa ja mikä ei. Kuten kaikki sisäsyntyiset käytösmallit, myös leikkikäytös on sitä vaikeampi kouluttaa pois, mitä vahvemmaksi se on ehtinyt tulla. Pennun puremiseen kannattaakin puuttua heti, vaikka pentu onkin suloinen palleroinen luovutusiästä. Pentu ei todennäköisesti opi itsestään, miten ihmisen kanssa kannattaa toimia, vaan se täytyy pennulle kouluttaa.

Sammuttaminen:

Huomioimattomuus on yksi tapa saada pentu lopettamaan pureminen. Tapa on todella kivulias, mutta mikäli homma tehdään oikein, uskaltaisin väittää että se on tehokas. Varmasti jokainen pentu jossain kohtaa päästää irti kädestä, jos siitä ei seuraa mitään reaktiota. Kokemuksen täytyy vain pennun näkökulmasta olla se, että maailma pysähtyy heti, kun sen hampaat koskettavat ihoa. Kyse on siis sammuttamisesta. Sammuttamisessa on vain se ongelma, että käytös aina lisääntyy ennen kuin se alkaa sammumaan, pentu puree siis kovempaa. Valitettavan usein ihminen tulee kouluttaneeksi pentunsa puremaan kovempaa, kun hän päättää olla huomioimatta puremista. Pentu oppii nopeasti, että kättä pitää purra kovaa, jotta saa sen pienen refleksinomaisen nykäisyn ja tämä on kaikki mitä pentu tarvitsee, jotta pureminen on kannattavaa. Jos pieni nykäisy riittää vahvistamaan puremista, voi vain miettiä, mitä kiljahdus, ärähtäminen tai teatraalinen suuttuminen aiheuttaa...

Vellamon ja Otavan kanssa olen sammuttanut selkeästi saalisärsykkeistä johtuvan puremisen. Tämän erotan itse sillä, että oma toimintani laukaisi tarpeen purra jotain liikkuvaa kohdetta. Pedin petaaminen tai lattioiden moppaaminen on olleet hyviä koulutusprojekteja, liike pysähtyy heti, kun jahtaaminen alkaa, en ole edes odottanut kohteeseen tarttumista. Jalkojen saalistaminen loppui parissa päivässä, jos Vellamo lähti jahtaamaan jalkoja, pysähdyin ja odotin että se päästää irti, tämäntyyppisen käytöksen sain loppumaan nopeasti sammuttamalla.

Rangaistukset:

Miksi pennun rankaiseminen puremisesta ei välttämättä ole järkevin keino puuttua käytökseen. Pentu puree yleensä tilanteissa, jossa se haluaa leikkiä ihmisen kanssa. Pentu ei voi mitenkään tietää, että ihmisen kanssa ei voi leikkiä samalla tavalla, kuin toisten koirien. Kun ihminen sitten ryhtyy rankaisemaan koiraa tästä puremisesta, ajaudutaan herkästi tilanteeseen, jossa pentu luulee koko jutun olevan leikkiä, sen sijaan, että rangaistaan puremisestä ollaankin vahvistettu pennun taistelutahtoa. Taistelutahto ei toki ole huono asia, sille on paikkansa treeenikentällä, mutta ei arjessa. Mitä voimakkaampi taistelutahto pennulla on, sitä kovempia otteita täytyy käyttää, jotta pentu ymmärtää, että tässä ei ole kyse leikistä. Ja vanha Bob Baileyn viisaus pätee tässäkin: "Sitä saa, mitä vahvistaa". Jos vahvistetaan pennun taistelutahtoa, saadaan juuri sitä. 

Yhä edelleen on voimissaan ajatus, että kova koira tarvitsee kovan koulutuksen.  Tästä en voisi olla enempää erimieltä, kova koira vastaa huonoiten rangaistuksiin. Kovuuden määritelmä on, että koira palautuu nopeasti ikävistä tilanteista, kuten rangaistuksista, voisi jopa sanoa, että koiraa ei kiinnosta. Kovan koiran rankaiseminen on ajan tuhlaamista, usein näitä koiria pidetään tyhminä, kun ne ei ymmärrä mitä ihminen haluaa.

Rankaiseminen on vaikeaa, jos rangaistuksia käyttää, tulisi sen tehoa seurata kriittisesti ilman tunteilua. Jokainen käyttää rangaistuksia, minäkin. Rangaistuksen määritelmä on, että käytös vähenee, tässä tapauksessa heti, kun rangaistusta käytetään käytöksen tulee vähentyä, ei viikon päästä vaan samalla hetkellä. Rangaistusta seuraa aina negatiivinen vahviste, millä käytöksellä rangaistus loppui? Jos rangaistus loppui välittömästi, kun koira irrotti hampaat ihosta, se todennäköisesti oppii tämän. Tärkein seurattava asia kuitenkin jää usein täysin huomioimatta: Mikä käytös lisääntyy? Puremisen lopettamisen kanssa lisääntyvän käytöksen tulisi olla irti päästäminen. Usein turhautunut ja vihainen ihminen haluaa alleviivata suuttumustaan ja rankaiseminen loppuu, kun pentu pelkää ja alistuu. Silloin asia, joka lisääntyy ei ole irti päästäminen vaan pelko. Toivottavasti kukaan ei tietoisesti halua pentunsa pelkäävän häntä, vahingossa tämä kuitenkin voi tapahtua. Jos pentu pelkää, voidaan hyvin nopeasti olla tilanteessa jossa pennun puremisesta on leikki kaukana.

Jos pentu yrittää paeta tai murisee ihmiselle, tulisi tämän viimeistään herättää siihen, että koulutus on mennyt pahasti vikaan. Murina ei ole todiste siitä, että koira on todella kova, se kertoo ainoastaan siitä, että pentu on peloissaan. Murinan tarkoitus on ainoastaan saada tilaa, se ei ole henkilökohtainen loukkaus vaan merkki epäluottamuksesta.

Miten tämänkin asian voisi tehdä palkitsemalla?

Itse lähden koulutuksessa aina liikkeelle siitä, mitä haluan koiran tekevän. En siitä, mitä en halua sen tekevän. Pennun purressa haluan, että se irrottaa otteensa, päämäärä on täysin sama valitsi koulutustavaksi minkä tahansa. Kun pentua rangaistaan tulisi koulutus perustua siihen, että rangaistuksella vähennetään puremista ja negatiivinen vahviste vahvistaa irtipäästämistä. Positiivisella vahvisteellakin tämän voi kouluttaa, tuloksia saa molemmilla tavoilla, sitä en voi kiistää.

Tavoistani poiketen, koulutin tämän houkuttelemalla. Tämä siitä syystä, että koulutus aloitettiin ensimmäisenä päivänä, jolloin koiralla ei ollut pohjalla vielä mitään opittuja käytöksiä. Kun pentu tarttui käteen, vein sen nenän eteen makupalan, jolloin se irrotti otteensa, sai makupalan ja usein tarttui uudelleen käteen, eli sain heti perään uuden toiston haluamalleni käytökselle. Makupaloja minulla oli koko ajan saatavilla, jolloin pystyin myös kouluttamaan aina, kun siihen oli tarvetta. Kun Vellamo alkoi päästämään irti kädestä ilman, että makupala täytyi viedä houkuttimeksi lisäsin käytökseen vihjesanan "Jätä", sanoin sen heti, kun hampaat irtosivat ihosta. Toistin muutaman kerran ja aloin aikaistamaan vihjetta, en odottanut, että Vellamo olisi jokatapauksessa päästänyt palkkion toivossa irti vaan sanoin vihjeen heti, kun se tarttui käteen. Toistin tätä kymmeniä kertoja päivässä. Sama vihjesana on meillä käytössä aivan kaikkeen, mitä haluan Vellamon luovuttavan suustaan, joten harjoitusta tuli paljon.

Haasteita on toki tässäkin keinossa. Jotta pentu valitsee irti päästämisen, ei puremisesta tule seurata mitään vahvisteita. Pienikin liike on vahviste puremiselle. Positiivisen vahvisteen vastapari on negatiivinen rangaistus, se kulkee koko ajan mukana. Kaikki käytökset mitä en halua vahvistaa on käytöksiä, joita haluan vähentää, eli rankaisen niistä jättämällä palkitsematta. Koira voi kokea palkinnoksi paljon muutakin, kun minulta tulevan makupalan, kuten tässä tapauksessa sen refleksinomaisen liikkeen, kun naskalit iskeytyvät käteeni.

Vellamon kanssa oman haasteensa koulutukseen toi ekaluokkalainen poika. En voi mitenkään odottaa, että hän osaisi olla täysin paikallaan, kun pentu puree ja täysin selvää on, että pentu puree. Sovimme pojan kanssa, että kun Vellamo puree, hän huutaa minut heti paikalle ja minä hoidan tilanteen. Neuvoin pysähtymään heti, kun pentu puree. Lapselle luontainen tapa reagoida puremiseen on vetää käsi pois ja juosta karkuun, pennun kanssa nämä ovat huonoimmat seuraukset, jos puremista halutaan vähentää. Alussa sai olla skarppina, kun vihjesana alkoi toimimaan, oli loppu helppoa. Koska harjoitustilanteita tuli kymmeniä päivässä, jo viikon päästä oli vihje niin vahva, että Vellamo reagoi siihen, vaikka olin toisessa huoneessa. Lopulta vihje oli jo niin vahva, että Vellamo päästi irti, vaikka kylässä ollut lapsi veti kättä pois ja perääntyi tilanteesta, tämä oli jo hieno suoritus alle nelikuiselle.

Ja ne pentuhepulit..

Meillä tämä oli jokailtainen tilanne, kun mikään ei toiminut. Pentu vain puri ja puri. Tässä kohtaa en edes yrittänyt kouluttaa, täysin hukkaan heitettyä aikaa. Pentu on niin kierroksilla, ettei mitään tule jäämään päähän vaikka kuinka kärsivällisesti toistaisin, tai ehkä jos olisin kärsivällisempi.. halusin pikaratkaisun.

Jos ja kun pennun pureminen alkaa käymään ihan tosissaan hermoille, on hyvä hetki harjoitella yksinoloa. Käytti mitä tapaa hyvänsä, on ihmisen aina pysyttävä rauhallisena, muutoin koulutuksessa helposti tapahtuu ylilyöntejä, ei oikein kiinnosta palkata koiraa ja rangaistuskin voi tulla kovempana, kun pennun käytös turhauttaa, silloin ei ihmisen havainnointikyky ole parhaimmillaan ja koulutuksen tuloksia on vaikea seurata tunteilematta.

Kun hepulit alkoi, otin kompostiverkon, jolla estin pentua tulemasta lähelleni. Sammuttamista toisaalta, mutta kyllä Vellamo minusta reaktion sai, ehkä siksi koulutuksessa kesti lähemmäs viikko. Nyt Vellamo hepuloi keskenään ja rauhoittuu omia aikojaan pureskelemaan luuta tai nukkumaan, minä saan olla rauhassa.

Jos ja kun hepulit iskivät ulkona, astuin hihnan päälle ja estin parhaani mukaan Vellamoa liikkumasta. Puremiseen ja päälle hyppimiseen en reagoinut mitenkään. Nyt, kun pennun korvien asennosta näkee, koska kierrokset lähtee karkaamaan ehdin reagoimaan ja pyydän Vellamolta jonkun opitun käytöksen tai sitten rauhoitan sen makupalojen etsimisellä, tärkeintä on ennakointi, kun hepulit on päällä on jo myöhäistä.