KIREÄN HIHNAN KIROUS

Ylivoimaisesti suurin ongelma, johon törmään, on hihnassa vetäminen. Olen myös huomannut, että suurin osa asiakkaista mainitsee koiran vetävän hihnassa, vaikka varsinainen syy yhteydenottoon on jokin muu. Hihnassa kulkeminen on ihmisen näkökulmasta varsin yksinkertainen asia, koiran näkökulmasta se on jotain aivan muuta. Hihnaongelmien valossa on myös hyvä mahdollisuus havainnollistaa oppimispsykologian perusteita. Käytökseen vaikuttaa yleensä kaikki vahviste- ja rankaisuparit, tapahtuu klassista ehdollistumista, käytös yleistyy ja ongelmia alkaa esiintymään myös muissa tilanteissa, esimerkiksi toisille koirille rähisevät koirat useimmiten vetävät myös hihnassa. Monesti toisiin koiriin kohdistuvaa aggressiivisuutta esiintyy ainoastaan hihnassa, kun koira on vapaana se on sosiaalinen ja ystävällinen.

Hihnassa kauniisti kulkemisessa on kyse pitkäkestoisesta käytöksestä. Pikäkestoisen käytöksen kouluttaminen on vaikeaa, mutta hihnassa kulkeminen koetaan olevan koiran yleissivistykseen kuuluva asia, koiran pitäisi osata käytös ihan itsestään. Jokainen voi miettiä, mitä koiralta oikeastaan tulee vaatineeksi. Jos ottaa tavoitteeksi jonkin toisen pitkäkestoisen käytöksen kouluttamisen, halutaan, että koira vaikkapa istuu tunnin putkeen. Jokainen ymmärtää, että koulutus aloitetaan siitä, että koiran pylly hipaisee maata, sitten lisätään kestoa sekunti kerrallaan. Kenellekään ei ole epäselvää, että tunnin keston lisääminen istumiseen on todella vaikea tehtävä. Se kuitenkin onnistuu, kun kouluttaja on kärsivällinen ja nostaa kriteeriä pikkuhiljaa. Kukaan ei kuvittele, että kun koiralla on kestoa käytöksessä viisi sekuntia, että hän voisi vaatia tämän jälkeen koiraa istumaan tunnin. Kun koira sitten istuu kotona tunnin on jokaiselle selvää, että koira ei istu tuntia, kun se viedään keskelle kaupunkia ihmisten, koirien ja muiden ärsykeiden lähelle. Tehtävää helpotetaan ja taas lisätään kestoa pikkuhiljaa, palkitaan muutaman sekunnin istuminen, vaikka koira osaisi kotona istua tunnin. Koiran näkökulmasta hihnassa kulkeminen on käytös siinä missä istuminenkin, sen kouluttaminen täytyy tehdä yhtä säntillisesti, kuin tässä esimerkiksi istumsen kouluttaminen.

Vahvisteet

Hihnassa kulkemisen kouluttaminen voi kuitenkin mennä pieleen, vaikka sitä olisikin harjoiteltu säntillisesti, on palkittu koiraa, kun se on kulkenut vieressä, kuitenkin koira vetää hihnassa. Se kulkee kauniisti tasan niin pitkään, kun sillä ei ole parempaa tekemistä. Sitten kuitenkin ympäristössä jokin asia houkuttelee koiraa ja se ei enää edes huomaa omistajaa. Tässä kohtaa jokin vahviste vetää koiraa puoleensa, tämä vahviste merkitsee koiralle enemmän, kuin omistajan tarjoamat makupalat. Positiivisen vahvisteen määritelmä on, että jotain miellyttävää lisätään. Määritelmä ei ole, että makupalan, kehun tai jonkin muun miellyttävän asian lisääminen ihmisen toimesta lisää käytöstä. Vahviste voi olla mikä tahansa, minkä koira kokee miellyttävänä. Oleellista on, että koira itse päättää minkä se kokee vahvisteena.

Kun koira suuntaa käytöstään vaikkapa maan haisteluun ja tämä käytös lisääntyy, voidaan olettaa, että käytökseen vaikuttaa jokin vahvste. Käytös on koiran lajityypillistä käytöstä. Lajityypillinen käytös tässä kohtaa tarkoittaa sisäänrakennettua käytöstä, jokainen koira haistelee, toisille käytös on palkitsevampaa kuin toiselle. Koira ei erityisemmin tarvitse harjoittelua käytöksen alkamiseen, mutta tämäkin käytös vahvistuu sitä mukaa, mitä enemmän koira sitä tekee. Käytöksessä ei ole mukana mitään ylimääräistä, ei tule makupaloja vaan käytös vain on ja vahvistuu. Vahviste tässä kohtaa maan hajut, käytös lisääntyy, koska koirasta tuntuu hyvältä haistella, puhutaan sisäisistä vahvisteista.

Negatiivisen vahvisteen määritelmä on, että jotain epämiellyttävää poistetaan. Negatiivinen vahviste on yleensä suurin syy remmirähjäämiseen. Koira kokee saavuttaneensa käytöksellään mitä se haluaakin. Koira kulkee kauemmas, vaikka se tekisi sen joka tapauksessa. Koiran näkökulmasta se on saanut rähjäämällä etäisyyttä, joten käytös on ollut kannattavaa.

Negatiivinen vahviste näkyy hihnakäytöstä seuratessa usein myös ihmisen käytöksessä. Vaikka ihmisen oppiminen on monimutkaisempaa, kuin koiran, hihnakäytöksessä usein huomaa negatiivisen vahvisteen ohjaavan ihmisen toimintaa. Tämä tapahtuu, kun vetämiseen turhautunut ihminen nyppäisee hihnaa. Useimmiten hihna löystyy hetkeksi, omistaja saa negatiivisen vahvisteen, epämiellyttävä tunne kädessä lakkasi. Koira kuitenkin kiristää hihnan pian uudestaan, jolloin ihminen nyppää taas ja saa hetken helpotuksen. Ihminen omasta mielestään rankaisee, mutta tämä hihnan nyppiminen jatkuu päivästä toiseen, koiran käytös ei muutu, joten käytökseen ei vaikuta rankaisu, käytös ei vähene.

Rankaisut

Rankaisuja on kahta tyyppiä, positiivinen rankaisu- jotain epämiellyttävää lisätään ja negatiivinen- jotain miellyttävää poistetaan. Rankaisut näkyvät monella tapaa hihnassa vetämisessä. Kireä hihna itsessään on jo rankaisu, jotain epämiellyttävää. Kuitenkin koira vetää hihnassa, vaikka tuo epämiellyttävä on ja pysyy, miksi koira ei vain hidasta tahtia, olisihan se koirallekin miellyttävämpää. Tässä näkyy yksi positiivisen rankaisun ongelmista, joka on, että koira tavoittelee vahvisteita rankaisuista huolimatta. Koira saavuttaa jotain haluamaansa, se pääsee haistelemaa, eteenpäin, mikä ikinä käytöstä ylläpitävä vahviste sitten onkaan, vaikka hihna koko ajan tuntuu epämukavalta.

Hihnakäytöstä kouluttaessa yleinen tulos on kouluttaa ns "jojo"-käytös. Koulutus on edennyt niin, että odotetaan että koira kiristää hihnan, jolloin omistaja pysähtyy ja odottaa että koira ottaa takapakkia jolloin hihna löystyy, omistaja palkitsee tämän makupalalla reiden vierestä. Sen sijaan että koira oppisi kulkemaan omistajan lähellä, mistä makupalat tulevat, se oppiikin käytösketjun. Ensin koira kiristää hihnan, sitten palaa omistajan lähelle hakemaan palkinnon. Sen sijaan, että on tullut kouluttaneeksi halutun käytöksen, on saanut kylkiäisenä käytösketjun, koska koira luulee, että hihnan täytyy ensin kiristyä, jotta se voi saada palkinnon. Koira kiristää hihnan toistuvasti siitä huolimatta, että se tuntuu koirasta epämiellyttävältä.

Negatiivinen rankaisu näkyy selvimmin, kun ihminen kyllästyy hihnassa vetämiseen, hän päättää pyhästi, että nyt saa riittää. Hän on saanut ohjeen, että vetämisen saa loppumaan, kun pysähtyy heti, kun hihna kiristyy ja matka jatkuu, kun hihna on löysä. Varsin hyvä neuvo, joka kuulostaa järkevältä. Vaikka ihminen omasta mielestään käyttää positiivista rankaisua (hihna kiristyy) ja positiivista vahvistetta (matka jatkuu, kun hihna löystyy), huomataan helposti, että vahvistepari ei olekaan toimiva, ei voi pelkästään lisätä, jos jotain lisätään, tässä kohtaa sekä epämiellyttävää ja miellyttävää, täytyy jotain myös poistaa, muutoin homma ei toimi. Koiran käytöstä seuraamalla, huomataan, että vahviste-rankaisupari onkin negatiivinen rankaisu (jotain miellyttävää poistetaan) tässä kohtaa eteenpäin pääseminen ja maan ihanat tuoksut ja positiivinen vahviste, eli edellämainitut. Koska koira tavoittelee juuri noita asioita, vahvistepari on tämä, vaikka tilanteessa onkin mukana myös positiivinen rankaisu.
Jos ihminen jääräpäisesti jatkaa pysähtymislinjaa aina kun hihna on kireä, hän ajoittaa toiminnan täsmällisesti, tekniikka tuottaa varmasti ajan myötä myös tulosta. Tässä on kuitenkin yksi ongelma. Koira on tottunut saamaan haluamansa hihnaa kiristämällä. Kun ihminen nyt muuttaa käytöstään, koira ei suinkaan luovuta saman tien, vaan se alkaa tavoittelemaan vahvistetta entistä kovemmin. Ihminen huomaa, että käsi on itseasiassa kipeämpi lenkin jälkeen kuin aiemmin. Koira vetääkin kovempaa, koska käytös on ennen tuottanut sen haluaman lopputuloksen. Mukaan voi tulla myös uusia käytöksiä, kuten se että koira huomaa, että tasaisella vedolla hihna ei anna periksi, mutta jos ottaa vähän takapakkia ja ryntää koko voimalla hihnan päähän saakin ihmisen horjahtamaan ja saavuttaa palkintonsa, käytös näyttääkin pahentuvan. Ihminen toteaa, että ei toimi meidän rekulla, vetäköön.

Klassinen ehdollistuminen

Klassinen ehdollistuminen merkitsee jonkin merkityksettömän ärsykkeen yhdistymista johonkin merkitykselliseen. Hihnassa vetävälle koiralle klasssista ehdollistumista voi tapahtua esimerkiksi vastaantuleviin koiriin ja ihmisiin. Koira ei välttämättä koe koiria tai ihmisiä alunperin mitenkään uhkaavina, mutta koska ne ilmenevät samaan aikaa, kun se kokee epämiellyttävän puristuksen kaulassaa, voi koira alkaa yhdistämään tämän epämiellyttävän tunteen vastaantulijoihin. Klassiset ehdollistumat usein muuttuvat, kun koira oppii kulkemaan hihnassa vetämättä, se saattaa lopettaa koirille rähjäämiseen, kun epämiellyttävä tunne kaulassa ei enää vaikuta siihen, miten se kohtaamiset kokee. Joskus pelkkä epämiellyttävän asian poistaminen ei kuitenkaan auta, vaan lisäksi myös koiran tunnetilaa täytyy muuttaa järjestelmällisemmin, puhutaan vastaehdollistamisesta. Vastaehdollistaminen tarkoittaa, että koiralle pyritään ehdollistamaan jokin vastakkainen tunnetila. Esimerkiksi koiria kohdatessa tuodaan koiralle jotain rauhoittavaa vahvistetta, esimerkiksi ruokaa, jolloin se toistojen myötä alkaa yhdistämään ruuan ja rauhallisen tunnetilan koiriin, kiihtynyt mielentila korvaantuu rauhallisella.

Remmirähjääminen

Hihnassa vetävä koira usein alkaa jossain vaiheessa myös rähjäämään vastaantuleville koirille. Usein muutos tapahtuu, kun koira alkaa "aikuistumaan" ikähaarukka vaihtelee rodun ja yksilön mukaan. Yleensä ongelmat alkavat vuoden iässä. Tämä saattaa tapahtua, vaikka koira olisi aiemmin suhtautunut koiriin ystävällisesti myös hihnassa.

Tässä kohtaa ongelman taustalla saattaa olla sekin, että koira on aiemminkin pelännyt, mutta ihminen ei ole tunnistanut pennun pelkoa. Pentu on käyttäytynyt yli-innokkaasti ja vaikuttanut iloiselta kohdatessaan muita koiria. Todellisuudessa sen innokkuus onkin ollut rauhoittelua, jolloin se on yrittänyt kaikilla keinoilla osoittaa olevansa vain pieni pentu. Käytöstä on vaikea erottaa innokkaasta käytöksestä. Pennun olisi typerää alkaa uhoamaan aikuiselle koiralle, aikuinen koira on sitä vahvempi ja pennulla ei ole muuta keinoa puolustautua, kuin yrittää saada se vakuuttuneeksi ettei ole ollenkaan vaarallinen. Kun tämä koira sitten kasvaa aikuiseksi, sen ei enää tarvitsekaan turvautua mielistelyyn, se pystyy suojelemaan itseään myös muilla keinoilla. Tässä kohtaa ainoa käytettävissä oleva keino on hyökkääminen, koska koira on edelleen hihnassa.

Remmirähjäyksen taustalla vaikuttaa usein myös klassinen ehdollistuminen. Vastaantuleva koira ei alunperin ole koiralle mitenkään pelottava asia, mutta koska koira vetää hihnassa, panta kuristaa sen kurkkua samaan aikaan kun se näkee vastaantulijan, tämä epämiellyttävä tunne yhdistyy koiraan. Ehdollistumiseen tarvitaan yleensä useita toistoja, sama epämukavuus toistuu monta kertaa ja ehdollistuminen syntyy ajan kuluessa.

Remmirähjäys voi alkaa myös nopeasti. Jopa yksi hyvin epämiellyttävä kokemus voi laukaista remmirähjäyksen. Esimerkiksi koira joutuu toisen koiran hyökkäyksen kohteeksi. Tuolloin voi tapahtua pelkoehdollistumista, joka eroaa muusta ehdollistumisesta siinä, että se voi tapahtua kerrasta. Kokemus on koiralle niin pelottava, että se siirtyy koiran pitkäkestoiseen muistiin välittömästi, kun muutoin tähän tarvitaan toistoja.

Vedonestovaljaat ja kuonopanta

Vetäminen on niin yleinen ongelma, että sen poiskitkemiseksi on kehitetty monia apuvälineitä. Vedonestovaljaat useimmiten ovat koiran kainaloiden alta menevät remmit, jotka kiristyvät ja nipistävät koiraa, kun se vetää. Valjaiden teho perustuu siis positiiviseen rangaistukseen. Useimmiten koiran käytös hellittää hetkeksi, koira ei vedä niin kovaa, koska vetäminen aiheuttaa sille kovempaa kipua, kuin pelkkä kaulapanta. Mutta ainoastaan tähän apuvälineeseen luottaminen tuottaa vain hetken helpotuksen edellämainituista syistä. Koira saa edelleen vahvisteita, koska se edelleen tavoittelee vaikka hajuja, se edelleen pääsee eteenpäin, vaikkakin se tuntuu entistä kivuliaammalta. Koira edelleen tavoittelee vahvisteita, vaikka se saakin aiempaa kovempia rangaistuksia. Tässä täytyy myös muistaa klassinen ehdollistuminen, vastaantulevat koirat alkavat näyttää entistä epämiellyttävemmiltä, remmirähjäys saattaa hyvinkin pahentua.

Kuonopanta sen sijaan pakottaa koiran pään kääntymään sivulle sen vetäessä, jos koira pyrkii vetämään kovemmin kuonopanta pakottaa sen kääntymään vielä enemmän. Kuonopanta on vedonestovaljaita parempi apuväline, koska se ei satuta koiraa. Toki jos koira ryntää täydellä voimalla hihnan päähän, myös kuonopanta tuottaa koiralle kipua, mutta tuossa tilanteessa tuottaa myös tavallinen sileä kaulapantakin. Usein myös kuonopanta tuottaa hetken helpotuksen, mutta ajan kuluessa koira keksii keinon, millä saavuttaa haluamansa. Kuonopannan kanssa koira usein oppii jännittämään kaulan lihaksen niin ettei sen pää käännykään niin helposti ja harjoituksen myötä lihaksen vahvistuvat ja kuonopannasta ei enää ole mitään hyötyä.
Kuonopanta on hyvä apuvälinen varsinkin isojen koirien kanssa, mutta se ei poista koulutuksentarvetta. Jos koiraa ei kouluteta, apuväline menettää tehonsa. Kuitenkin yhdistettynä koulutukseen kuonopanta helpottaa koiran hallintaa, kun ihminen pystyy keskittymään muuhunkin kuin ison koiran pitelemiseen.

Koulutuksen suunnittelu ja kriteerin asetus

Hihnassa kulkemisen kouluttaminen voi mennä monella tapaa pieleen. Koulutuksen tärkein vaihe onkin suunnittelu. Suunnitteluvaiheessa mietitään, mitä koiralta halutaan. Hihnassa kulkemisessa käytös on, että koira ei kiristä hihnaa. Tämä ei paljoa kerro, saako koira siis pyöriä ihmisen ympäri, pomppia takajaloillaan tai jotain muuta? Onkin paljon järkevämpää miettiä, mitä koiran halutaan tekevän, kuin se, mitä sen ei haluta tekevän. Kun on mietitty käytökset, joita halutaan nähdä, niitä on helpompi lähteä vahvistamaan, mikäli niitä jo jossain määrin esiintyy tai kouluttaa täysin uusia käytöksiä.

Vahvisteet

Kun on mietitty, että koiran halutaan kulkevan ihmisen vierellä, täytyy käytöstä lähteä vahvistamaan. Tässä on kuitenkin se ongelma, että ihminen ei todennäköisesti onnistu löytämään palkintoa, joka olisi koiralle niin vastustamaton, että se luopuisi sen lajityypillisestä käytöksestä, maan haistelusta. Ympäristö tarjoaa vahvisteen, joka on koiralle arvokkaampi, kuin ihmisen tarjoama ruoka. Kilpailemaan ei kannata edes ryhtyä, sen todennäköisesti häviää. Vahvisteissa on kuitenkin muutama "heikko" kohta, jota voi käyttää hyödyksi hihnakäytöksen kouluttamisessa.

Vahvisteille on tyypillistä, että tarve "kyllääntyy". Jos käytetään vaikka ruokaa, koira kokee ruuan vahvisteena siihen asti, kunnes se on täynnä. Tämän jälkeen ruoka ei enää kelpaa ja ruuan antaminen voi koirasta tuntua jopa rankaisulta, sille tulee paha olo, jota lisää syöminen pahentaa. Tämä pätee kuitenkin kaikkiin vahisteisiin, myös sisäisiin vahisteisiin. Tätä kannattaakin hyödyntää, kun koiran käytöksessä on jotain, mitä todennäköisesti ylläpitää sisäiset vahvisteet. Nyt kuulen jo monen miettivän, että ehei likka hyvä, meidän sessu vetää neliveto päällä vaikka kaksi tuntia eikä osoita mitään merkkejä, että haisteluinto laantuisi. Tämä pitää varmasti paikkaansa ja uskon että moni koira vetää vaikka kolmekin tuntia. Mutta mitä tapahtuu, jos ei kuljetakaan eteenpäin, ei tule koko ajan uusia ihania hajuja, on ne samat hajut pienellä aluella. Kulkeeko tämä koira tätä pientä aluetta kaksi tuntia putkeen haistelemassa? Todennäköisesti ei, se haistelee alueen läpi, todennäköisesti yrittää tämän jälkeen päästä eteenpäin uusien hajujen luokse, mutta jos tämä ei onnistukaan, ihminen pitää huolen, ettei hihna anna senttiäkään periksi ja käytös ei tuota tulosta. Todennäköisesti koira alkaa tarjomaan muita käytöksiä. Se saattaa vilkaista turhautuneena omistajaansa, joka on sen oppimishistorian mukaan aina säntillisesti vienyt sen uusien hajujen luokse. Mitä jos ihminen huomioikin tämän vilkaisun makupalalla? Makupala ei vedä varmastikaan vertoja maan hajuille, mutta koska koira on saanut tarpeekseen kyseisen kohdan haistelusta se alkaa paremman tekemisen puutteessa vilkaisemaan omistajaa aina vain useammin ja joka kerta omistaja palkitsee. Käytös vahvistuu ja koiralla onkin uusi käytös, mitä se voi tehdä.

Edelleenkin maan haistelu on koiran arvoasteikolla parempaa kuin ihmisen tarjoamat makupalat. Mutta ihminen ei edes yritä estää maan haistelua, ei synny kilpailua, jonka ihminen makupaloineen häviää 10-0. Koira saa edelleen haistella, mutta se voi myös tämän lisäksi vilkaista välillä omistajaa saada makupalan ja pääsee heti jatkamaan maan haistelua. Kun vilkaisut alkavat nopeasti uudellakin paikalla, koira ei haistele enää koko aluetta läpi ennenkuin alkaa tarjoamaan muuta toimintaa, vaan vilkaisee omistajaa haistelun lomassa, on koiralle saatu aikaan käytös maan haistelun lisäksi. Nyt tähän käytökseen lisätään kestoa. Ei riitä, että koira vilkaisee, sen pitää katsoa omistajaa sekunti, sitten kaksi, ennen kuin se palkitaan. Edelleen koira saa palata haistelemaan maata milloin haluaa, se ei menetä mitään, vaan saavuttaa kaksi etua yhden sijaan.

Koiran kouluttaminen on aina tehokkainta, kun koira voidaan palkita jollain, mitä se juuri siinä tilanteessa eniten tavoittelee. Hihnassakulkemisessa kannattaakin siirtyä palkitsemaan maan haistelulla, kun käytös esiintyy jo luotettavasti monissa ympäristöissä. Tämän voi opettaa yhdistämällä maan haisteluun jonkin vihjesanan ja suunnata koiran toiminta haluttuun suuntaan alussa makupalalla houkuttelemalla. Maan haistelussa makupala vain heitetään maahan kädestä tarjoamisen sijaan, sanotaan samalla vaikka "etsi" josta koira tietää, että sillä on lupa haistella maata. Koska koira ennen maanhaistelua katsoi omistajaa ja kulki kauniisti hihnassa hänen vieressään, vahvistuu tämä toiminta mikäli koira kokee maan haistelun palkitsevana.

Rankaisut

Hihnassa kulkemisen kouluttamisessa on myös rangaistukset läsnä. Rangaistus on tehokkainta silloin, kun koira pystyy välttämään rangaistuksen. Se ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan koiran täytyy huomata oman käytöksen vaikutus rangaistusten esiintymiseen ja mikä tärkeintä, niiden välttämiseen. Hihnassa kulkemisessa kannattaakin miettiä rangaistuksen ajoittamista, missä vaiheessa koira alkaa tekemään väärin? Voi odottaa, että koira kiristää hihnan ja luultavasti koira jossain kohtaa ymmärtääkin yhteyden. Kuitenkin tässä kohtaa rangaistuksen ajoitus ei ole erityisen tarkka ja oppiminen voi olla vaivalloista. Mitä aikaisemmin pystyt kertomaan koiralle, missä kohtaa se alkaa tekemään väärin sitä todennäköisemmin koira oppii välttämään rangaistuksen, jolloin rangaistuksella on koulutuksellista arvoa. Hihnassa vetävä koira alkaa tekemään väärin jo siinä vaiheessa, kun se kulkee nopeampaa kuin ihminen, se jossain kohtaa kiristää hihnan, mutta silloin se on voinut kulkea jo useamman metrin liian lujaa, riippuu hihnan pituudesta. Ajoitus ei ole kovin tarkka ja rangaistus tulee liian myöhään. Rangaistuksen ajoitusta voikin parantaa, kun ihminen ei odota hihnan kiristymistä ennen kuin pysähtyy. Hän seuraa koiran kulkemista ja pysähtyy heti, kun huomaa koiran lisäävän vauhtia niin, että hihna kiristyy hetken päästä. Koira todennäköisesti kiristää hihnan muutamia kertoja, mutta huomaa sitten, että se voi välttää rangaistuksen, kun reagoi jo ihmisen pysähtymiseen.

Ja koska ei ole mahdollista ainoastaan rankaista, mukana on aina myös vahviste, täytyy huomioida myös se, missä kohtaa hihna sitten löystyy. Hihna pidetään kireällä niin pitkään, että koira tarjoaa toivottua käytöstä, joka tässä kohtaa on omistajaan katsominen, joka on opetettu ennen kuin aletaan rankaisemaan. Rankaiseminen toimii parhaiten silloin, kun koiralla on keino välttää se, tässä kohtaa toivotun käytöksen täytyy olla jo olemassa, jotta koira suuntaa käytöksen haluttuun suuntaan.

Remmirähjääminen

Remmirähjääminen ei välttämättä lopu, vaikka hihnassa kulkeminen onnistuisi jo monessa ympäristössä ja monen häiriön alla. On mahdollista että koira yleistää kauniisti hihnassa kulkemista myös ohitustilanteisiin, varsinkin jos ihminen huomioi ohitustilanteen olevan koiralle vaikea ja helpottaa kriteeriä, lisää etäisyyttä ja nostaa vahvistetiheyttä, eli palkitsee useammin. Kun kireä hihna ei enää tee kohtaamistilanteista epämieluisia, alkaa mahdollisesti tapahtunut klassinen ehdollistuminen muuttua, varsinkin jos omistaja tarjoaa koiralle mieluisia asioita samalla, kun koiria on näköpiirissä. Tapahtuu vastaehdollistumista, mutta tässä tapauksessa vastaantulevat koirat alkavatkin vaikuttamaan mukavilta, epämiellyttävä asia muuttuu miellyttäväksi.

Joskus kuitenkin ei-toivottu rähjääminen istuu niin tiukassa, että hihnassa kulkemisesta ei tunnu tapahtuvan edistystä, tehtiin se kuinka varovasti tahansa. Varsinkin silloin, kun koiralla on muitakin epämiellyttäviä kokemuksia vastaantulevista koirista kuin kireä hihna ja varsinkin, jos koiriin on sattunut tapahtumaan pelkoehdollistumista. Vastaehdollistamista voi tehdä myös erillisenä koulutuksena. Koiria kohdataan hallitussa ympäristössä, minimoidaan mahdollisuus, että remmirähjääminen vahvistuisi negatiivisen vahvisteen kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että mukana on avustajakoira, joka ei poistu paikalta, vaikka rähinä tulisikin. Samalla, kun ympäristö on kouluttajan hallinnassa tehdään vastaehdollistamista antamalla koiralle jotain rauhoittavaa tekemistä, syöminen on useimmille koirille tällaista puuhaa. Tämä voi olla myös jotain muuta mistä koira pitää, mutta toiminnan on tuettava haluttua tunnetilaa, eli koiran on pysyttävä rauhallisena. Leikkiminen tai muu kiihdyttävä toiminta ei tässä kohtaa palvele tarkoituksta, koska silloin koiriin yhdistyy myös kiihtynyt tunnetila, joka lähtee helposti lapasesta. Vaikka leikkiminen onkin koiralle mieluisaa, se nostaa myös stressitasoa, stressi taas tekee koirasta reaktiivisen. Sillä ei ole merkitystä, mistä stressi on peräisin. Reaktiivinen koira taas reagoi herkemmin ja voimakkaammin, mikä ei ohitustilanteessa ole ollenkaan toivottua.