Kotitreenivinkki: Tuhannen makupalan haaste!

24.03.2020

Koronavirus on pakottanut monet kotiin. Seinät alkavat varmasti jo pikkuhiljaa kaatumaan päälle ja koiraharrastushallit on suljettu. Tässä vinkki, miten ajan saa kulumaan ja samalla koira saa aktivointi. Ehkä nyt olisi aika ottaa työn alle koulutusprojekti, joka on syystä tai toisestä jäänyt kiireessä tekemättä. 

Idea on, että koulutetaan koiralle jotain käytöstä tuhannella makupalalla. Aikaa on kaksi viikkoa, jolloin päivälle toistoja tulee noin 70. Aikaa näihin toistoihin ei kauaa mene, mutta treenit kannattaa jakaa useampaan osaan, 70 toistoa peräkkäin, ilman taukoja, on yleensä liikaa. Treenit kannattaa jakaa esmerkiksi 3x7 toistoa, 7 toiston jälkeen muutaman sekunnin tauko ja kolmen 7 toiston jälkeen pidempi tauko. Näitä sarjoja päivän mittaan useampi, kunnes tavoite on saavutettu. 

Kuinka aloitetaan? Ensin kannattaa laatia koulutussuunnitelma. Jos suunnitelman tekeminen on sinulle vierasta, nyt on hyvä kokeilla, voisiko koulutussuunnitelma olla hyvä apu koiran kouluttamisessa. 

Suunnitelmassa kannattaa ensin määritellä, mikä on tavoitekäytös. Mitä tarkemmin pystyt määrittelemään käytöksen, sitä helpompi sinun on laatia osatavoitteet, eli kriteerit. 

Seuraavaksi määrittele lähtötilanne. Onko koiralla jo jotain opittuja käytöksiä, joita voit käyttää hyväksesi koulutuksessa? Onko käytös jollain tasolla jo olemassa? Jos käytös on laji-tai/ja rotutyypillinen, sitä mahdollisesti esiintyy jo jossain tilanteessa, jolloin voit ehkä napata käytöksen, kun se esiintyy. 

Seuraavaksi mietitään, miten käytös saadaan aikaan? Keinoja käytöksen aikaansaamiseen on mm houkuttelu, sheippaaminen (käytöstä vahvistetaan, pienissä osissa, kun eläin sitä tarjoaa), kohteet (kosketusalusta, -keppi, koroke, laser jne), käytöksen nappaaminen, ympäristön muokkaaminen (mm häiröiden hallinta, tilan rajaaminen jotta käytös on todennäköisempi) jne. 

Sitten mietitään vielä mitä vahvisteita käytetään? Muista, että koira päättää, minkä se kokee vahvisteena, muista testata vahvisteen toimivuus ennen koulutuksen aloittamista. Mikä on vahvisteen suunta? Palkkio kannattaa tarjota suunnasta, johon koiran käytöstä halutaan suunnata. 

Sitten tehdään kriteerisuunnitelma. Parhaimmillaan koulutusvirheet tehdään suunnitteluvaiheessa. Kriteerilistaan kannattaa käyttää hieman aikaa. Tässä vaiheessa kirjaat ylös kaikki ne vaiheet, mitä koulutuksessa käyt läpi ja miten koulutus etenee tavoitekäytökseen. Kriteerisuunitelmassa kannattaa miettiä mm missä vaihessa häivytät apuvälineet (esim houkuttelun, kohteet), kuinka paljon kestoa käytökseen on tarve lisätä (esim paikkamakuu 1min). Kuinka paljon etäisyyttä käytökselle on tarvetta lisätä (esim paikkamakuu, kun ohjaaja on 15m päässä koirasta). Kuinka paljon käytöstä on tarvetta yleistää? Eli missä kaikissa ympäristöissä käytöksen tulisi toimia. Ja mitä häiriöitä käytökseen on tarvetta lisätä? Eli millaisissa häiriöissä käytöksen tulisi toimia.

Sitten vain testataan suunnitelmat käytännössä!

Omille koirilleni valitsin käytöksiksi Otavalle seisomisen (jonka olen aloittanut monta kertaa, mutta aina se on jäänyt syystä tai toisesta) ja Vellamolle peruuttamisen edessä. Suunnitelmat seuraavassa postauksessa. 



Yhteystiedot: anna.koirankaa@gmail.com 040 1927669
 (Y-tunnus: 3018664-3 )
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita