BLOGI

Oikealla puolella seuraamisessa ollaan edistytty mukavasti. Seuraaminen, perusasennot takaa kiertämällä ja kiepsahtamalla onnistuu, myös jättävät liikkeet onnistuu oikealla puolella. Myös käännökset sujuu vasemmalle ja saksalaisena, mutta oikealle kääntyminen takkuaa. Ongelman ydin on takapään käyttö, mikä isolle koiralle voi olla vaikeaa. Sama...

Ehdollinen vahviste voi olla mikä tahansa ääni, ele tai muu ärsyke, joka esiintyy ennen varsinaista vahvistetta. Toistojen myötä ärsykkeen ja vahvisteen välille syntyy klassinen ehdollistuminen. Ehdollinen vahviste helpottaa ajoitusta, voit merkata juuri sen hetken, kun kriteeri on täyttynyt. Kahden koiran kanssa omat palkkasanat kertovat, kummalle...

Saatan itsekin joskus sortua mainitsemaan vähän ohimennen, että jätän ei-toivotut käytökset palkitsematta. Saa ehkä kuvan, että koira kiipeää vaikka takaperin puuhun ja kokee palkkion menetyksen niin kamalana asiana, ettei koskaan enää jätä pyyntöäni noudattamatta. Tämäkään ei kuitenkaan ole käytännössä niin helppoa.

Pujottelu on yksi vaikeimmista koulutettavista koirien agilityssa. Veikkaan, että myös fretin kanssa. Koulutuksen alussa käytän kosketuskeppiä. Aloitan reenit jalkojen välistä pujottelulla, koska en vielä ole keksinyt, miten varsinaisen pujottelun Tuhnulle koulutan. Tämä on toisaalta melko kiinnostavakin kokeilu, opin varmasti paljon Tuhnun...

Yhteystiedot: anna.koirankaa@gmail.com 040 1927669
 (Y-tunnus: 3018664-3 )
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita