REMMIRÄHJÄYS- ÄLÄ TEE NIIN KUIN MINÄ TEIN

Olen viitannut remmirähjäykseen useissa artikkeleissa ja blogikirjoituksissa, mutta ajattelin kirjoittaa vielä yhden. Lähestymistapa on hieman henkilökohtaisempi, remmirähjäyksen suhteen olen tehnyt varmasti kaikki virheet, mitkä vain on mahdollisia. Muusani on ollut Meta, joka opetti aivan valtavasti monenlaisista ongelmista, toisiin koiriin suuntautuva aggressiivisuus oli näistä yksi. Aloitin jo kirjoittamaan omaa artikkelia Metasta, mutta totesin, että kirjoitettavaa on niin paljon, ettei sitä yhteen artikkeliin voi tiivistää. Mukana on paljon teoriaa ja pyrin myös valottamaan, mistä ongelma saa alkunsa, remmirähjäys tarvitsee yleensä aikaa kehittyäkseen. Toivottavasti joku huomaa artikkelia lukiessaan, että oma koira käyttäytyy juuri tavalla, kuin moni remmirähjä ennen ensimmäistäkään rähähdystä. Vuosien varrella olen huomannut melko samanlaisen kaavan, miten ongelma syntyy, tämä kaava on perusteltavissa myös koiran kehitysvaiheiden ja ehdollistumien valossa, joten ongelma ei ole mitenkään poikkeuksellinen tai kerro koiran päässä olevista vioista. Se ei myöskään kerro mitään siitä, millainen omistaja koiralla on. Kerron esimerkkejä senkin vuoksi, että joku muu ehkä päästää koiransa vähän helpommalla. Käyn myös läpi pinttyneimpiä uskomuksia remmirähjäykseen liittyen ja miksi nämä uskomukset pitäisi vihdoin heittää romukoppaan, nämäkin höystettynä omilla kokemuksilla.

Alkuun myös pieni pyyntö. Toisiin koiriin aggressiivisesti suhtautuvan koiran omistajaan kohdistetaan usein paineita. Muut koiranomistajat mulkoilevet, kommentoivat ja suhtautuvat jopa vihamielisesti tällaiseen epäonnistujaan. Mietitäänpä nyt hetki. Jokainen koiranomistaja on omalta osaltaan vaikuttanut remmirähjäykseen. Joka kerta, kun tällaisen koirakon ohi kävellään halveksuvasti katsoen, vauhtia kiihdyttäen ja perään huudellen, ollaan oltu osallisia siihen, että remmirähjäys on jälleen vahvistunut. Joka kerta, kun koira saa tilaa itselleen rähjäämällä, tekee käytöksestä entistä vahvemman. Miten voisi toimia toisin? Kenelläkään ei varmasti ole niin kiire, etteikö voisi hidastaa tahtia, antaa ongelmien kanssa kamppailevalle koirakolle lisäaikaa. Huikataan jo kauempaa, kun huomataan, että tuota koiraa pelottaa aivan kamalasti:"ei mitään kiirettä, me voidaan odottaa". Kun itse hidastaa tahtia ja siirtyy mahdollisimman kauas koirasta, annetaan edes mahdollisuus koira-aggressiiviselle koiralle saada positiivinen kokemus. Jos pelkäävän koiran omistaja pyrkii välttämään kohtaamistilanteen, olisiko liikaa vaadittu, jos pysähdyttäisiin ja odotetaan, että hän on päässyt turvallisen matkan päähän? Jos ohitus kaikesta huolimatta epäonnistuu, olisiko mahdollista ehdottaa vastaantulijalle, että haluaisiko hän kokeilla ohitusta uudelleen? Kaatuuko oma elämä talläiseen huomaavaisuuteen?

Kaikkien kanssa toimeentulevan koiran omistajalla voi olla vaikeuksia ymmärtää koiraa, joka ei voi sietää koiria lähelleen. Todellisuudessa kaikki sietävä koira ja koiriin aggressiivisesti suhtautuva koira on yhtä harvinaisia. 10% koirista tulee kaikkien kanssa toimeen ja 10% on koira-aggressiivisia. Väliin jää massa joka edustaa suurinta osaa koirista. 40% tulee yleensä toimeen koirien kanssa, 40% tulee joidenkin korien kanssa toimeen. Ei varmaan ole vaikea arvata, mihin kohtaa suurin osa remmirähjääjistä tässä asettuu. Usein ihminen pitää itseään asiantuntijana, jos hänellä ei ole koiriin agressiivisesti suhtautuvaa koiraa, hänhän on onnistunut erinomaisesti koiran koulutuksessa. Asia ei ole näin mustavalkoinen, hänelle ei vain ole sattunut koiraa, joka olisi koira-aggressiivinen. Neuvojen antajilla on usein hyvät tarkoitusperät, mutta monesti neuvot pahentavat tilannetta. Vastuu on toki aina kuulijalla, koiran omistaja kantaa aina vastuun tekemistään päätöksistä ja koulutuskokeilujen seurauksista.

Koirasi puhuu, kuuntele:

Remmirähjäys tilannetta edeltää valtava määrä koiran kommunikointia. Yksikään rähjäävä koira ei kulje täysin rentona koiraa kohti ja rähjäys tulee aivan yllättäen. Koira kommunikoi usein heti, kun näkee toisen koiran. Ihminen ei vain huomaa tätä. Kulkiessaan koiran eleistä huolimatta toista koiraa kohti, hän pakottaa koiransa huutamaan: "Minä en halua tähän tilanteeseen, minua pelottaa, haluan pois HETI!" Tämä huutaminen on koiran voimakas rähähdys ja hyökkäys toista koiraa kohti, valitettavan usein ihminen herää vasta tässä vaiheessa. Ajan kuluessa nuo hienovaraiset eleet jäävät koiran käytöksestä pois. Koira oppii, että se ei saavuta niillä mitään, ainoastaan aggressiivisella käytöksellä se vihdoin saa tilaa. Remmirähjäys alkaa aiemmin, koira saattaa käyttäytyä aggressiivisesti heti, kun näkee toisen koiran.

Milloin koira sitten aloittaa kertomaan, että se ei pärjää tilanteessa? Käytökset menevät pitkälti samaa kaavaa, vaikka rotu- ja yksilökohtaisia eroja on valtavasti. Paimenkoira elehtii usein kuonosta hännänpäähän, kun laumanvartijan eleet on huomattavasti hillitympiä. Kaikilla koirilla on kuitenkin käytösvalikoimassaan käytöksiä, joilla ne pyrkivät välttämään konfliktin, jos ihminen huomaisi nämä eleet ja reagoisi niihin, koiran ei tarvitsisi huutaa.

Metan elekielen kuunteleminen oli tärkeimmässä roolissa, kun sen aggressiivisuutta pyrin kouluttamaan. Meta oli paimenkoirasekoitus, joten se elehti hyvin voimakkaasti ja elekielen seuraaminen oli melko helppoa. Se käytti paljon rauhoittavia signaaleja, ennen kuin siityi karkoittaviin signaaleihin. Koulutin sille "hätäjarruksi" maan haistelun. Tätä käytin, jos ohitustilanne tuli yllätten, eikä ollut mahdollisuutta saaada tilaa, tai jos vastaan tuli irtokoira, sain Metan haistelemaan maata selkäni taakse ja pystyin keskittymään irtokoiran häätämiseen. Rauhoittavien signaalien tulkinta oli erityisen tärkeää, jos yritin saada sen tutustumaan toiseen koiraan. Metan kohdalla tutustuttaminen ei todellakaan mennyt niin, että koirat päästettiin hihnassa haistelemaan. Tutustuttamiseen saattoi mennä tuntikin ja toisinaan Meta teki hyvin selväksi, ettei halua tutustua lainkaan. Tutustuttamisen alussa Meta käytti rauhoittavia signaaleja rauhoittaakseen itseään, kun tutustuttaminen jatkui, se käytti samoja rauhoittavia signaaleja, joita alussa käytti etäisyyttä saadakseen täysin päinvastaiseen, se halusikin tutustua toiseen koiraan. Ero oli vastavuoroisuus, alussa Meta ei vastannut toisen koiran eleisiin niin suorasukaisesti, se haisteli maata, käänsi päätä/katsetta, nuoli kirsuaan ja haukotteli riippumatta siitä, mitä toinen koira teki. Kun se halusi tutustua, eleet esiintyivät molemmilla koirilla, kun Meta haisteli maata, toinenkin koira haisteli maata, kun toinen koira käänsi päätään, myös Meta teki niin jne. Tämä on hyvä esimerkki, miten elekielen tulkinnassa täytyy aina huomioida, missä tilanteessa koira niitä käyttää.

Käytöksen eskaloituminen:

Rauhoittavien signaalien merkityksen tulkinta on melko vaikeaa. Yksittäisen eleen tuijottaminen ei kerro oikeastaan mitään. Koira voi lipaista kirsuaan monesta syystä, eikä tämä syy välttämättä ole minkään uhan tunteminen tai ikävän tilanteen välttely. Koira voi rauhoitella itseään tai se voi rauhoitella ympäristöään. Eleitä täytyykin tulkita kokonaisuustena, missä tilanteessa koira nuolaisee kirsuaan tai kääntää päätään, mitä tapahtuu ympärillä juuri sillä hetkellä. Koira voi nuolaista kirsuaan, vaikka tilanteessa ei olisi mitään huolta, rauhoittavat signaalit eivät ole merkkejä siitä, että koira lähtee ihan kohta käsistä.

Ohitustilanteessa rauhoittavien signaalien seuraaminen on kuitenkin erityisen tärkeää. Uskaltaisin väittää, että niitä esiintyy aina, myös koirilla jotka ei rähise, rauhoittelevat jollain tavoin joko itseään tai vastaantulijaa, koiria ohittaessaan. Rauhoittavat signaalit on usein ensimmäisiä, hyvin hienovaraisia merkkejä siitä, että tuleva kohtaamistilanne ei tunnu koirasta hyvältä. Jos koiran rauhoittaviin signaaleihin ei vastata, koiralla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin yrittää jotain muuta. Koska koira joutuu kulkemaan toista koiraa kohti, sillä ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa, kuin käyttää karkoittavia signaaleja.

Näitä on esim. Isoksi tekeytyminen, niskakarvojen nousu (joka on seuraus stressistä), tuijotus, murina, rähähtäminen, valehyökkäys, FFFF-käytösvaste. Koiran katse lukkiutuu vastaantulijaan, silmät lasittuvat, räpyttely lakkaa, sen asento muuttuu. Aiemmin koira nojasi taaksepäin, nyt se nojaa eteenpäin. Suu menee kiinni ja huulet kiristyvät. Lihakset jännittyvät ja keho valmistautuu puolustautumaan. Kun koira on tässä tilassa on tilanne jo aivan liian vaikea, se on yrittänyt kaikki hienovaraiset keinot välttää tilanne, mutta kaikki on osoittautuneet kannattamattomiksi, koira ottaa järeämmät keinot käyttöön. Nyt on ylitetty raja, jolloin on liian myöhäistä, ihminen on menettänyt tilaisuutensa saada koiralle onnistunut ohitus. On hyvin epätodennäköistä, että koira oppisi ainakaan mitään ihmisen toivomaa. Viimeistään tässä vaiheessa tulisi poistua tilanteesta kiireesti.

Tästä seuraava vaihe on hyökkäys, joka voi olla ilmaan näykkäisystä aina tappamiseen. Jos ihminen todella haluaa vielä jatkaa kohtaamista, hihnasta kannattaa pidellä lujaa kiinni, myös varusteiden kunto kannattaa tarkistaa säännöllisesti. Tähän tilaan päästetty koira voi olla hyvin vaarallinen. Ohitustilanne usein päättyy rähähtämiseen ja valehyökkäykseen, toisinaan todellisen hyökkäyksen estää ainoastaan hihna.

Tässä kohtaa voikin miettiä, missä vaiheessa koiran kouluttaminen kannattaa aloittaa? Kun se vielä pyrkii selvittämään tilanteen rauhanomaisesti? Jos ihminen alkaa tietoisesti vahvistamaan rauhoittavia signaaleja, koiralle ei tule tarvetta käyttää kovempia keinoja. Kun koira kääntää oma-aloitteiteisesti katseen pois toisesta koirasta, on hyvä hetki ottaa askel poispäin ja palkita koira antamalla sille tilaa, mitään muuta koira ei halua. Kun koira haistelee maata tai yrittää kiertää vastaantulijan kauempaa, koiran voi myös antaa tehdä niin.

Meidän odottamamme kohtaaminen on koiralle todella vaikeaa. Koirat eivät halua kulkea kohtisuoraa toista koiraa, tai oikeastaan mitään muutakaan kohti. Koiran on toki sopeuduttava ihmisten maailmaan, mutta on aika paljon vaadittu, että sen pitäisi pystyä käyttäytymään lajilleen epätyypillisesti. Lajityypillisesti koira- artikkeleissa olen käynyt läpi meidän vaatimuslistaa koirille ja mitä oikeastaan tulemme vaatineeksi.

Klassinen ehdollistuminen:

Remmirähjäämisessä ongelman ydin on klassisessa ehdollistumisessa. Kärjistetysti voisi sanoa, kun klassinen ehdollistuma saadaan muuttumaan, seuraa käytös perässä. Koira ei alunperinkään rähjäisi, jos se ei kokisi oloaan uhatuksi, käytös on ainoastaan reagointia tunnetilaan. Asian voi kääntää myös niin, että kestävää koulutustulosta ei saavuta, ellei vaikuteta klassiseen ehdollistumaan. Asia ei tokikaan ole ihan näin yksinkertainen, vaikka klassisen ehdollistuman saisi muuttumaan esim siedättämällä ja/tai vastaehdollistamalla, on klassinen ehdollistuma jostain syystä syntynyt. Jos ongelman aiheuttaineisiin tilanteisiin ei puututa ja muuteta toimintatapoja, kouluttamalla koiralle käytöksia ja ihmisen muutettua omaa käyttäytymistään, klassinen ehdollistuma syntyy uudelleen ja ongelmat palaavat. Joten pelkkä tunnetilan muuttaminen ei riitä.

Operantti ehdollistuminen:

Ehdollistumat kulkevat koira-aggressiossakin koko ajan mukana, ei voi erotella, että tässä on kyse klassisesta ja tämä taas on opertanttia, kaikki vaikuttaa kaikkeen, ehdollistumat esiintyvät tilanteissa samanaikaisesti. Klassinen uhan kokeminen saa koiran kokeilemaan eri käytöksiä, koko ajan koira oppii seurauksista, toimiiko tämä, joka on operanttia. Jos jokin käytös toimii, koira saavuttaa sillä joko jotain miellyttävää tai välttää jotain epämiellyttävää, vahvistuu tämä käytös. Jos seuraukset taas on epämieluisat, niistä seuraa jotain epämiellyttävää tai jotain miellyttävää poistuu, vähenee nämä käytökset. Käytöksiä kouluttaessa operantti ehdollistuma on vielä melko yksinkertaista hahmottaa, kun koiralle antaa herkkupalan, kun se istuu, koira istuu useammin, jos se menettää herkkupalan noustessaan istumasta, nouseminen vähenee. Kun vahvisteet ja rangaistukset tulevat ympäristöstä ja varsinkin kun käytöstä esiintyy koiran kokeman tunnetilan vuoksi, asia ei ehkä olekaan niin helppo hahmottaa.

Aggressiivisuus sinänsä ei ole mitenkään epänormaalia, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sille ei sitten tarvitse tehdä mitään, päinvastoin. Aggressiivinen koira on aina hyvin stressaantunut, stressi tässä tapauksessa on hyvinkin vaarallista koiralle ja voi johtaa sairastumisen lisäksi aina uusiin käytösongelmiin. Stressi on aggressiossa väkisin läsnä, koska juuri stressihormonit saa koiran kehon toimimaan. Jo tämän vuoksi ohitusongelmiin tulisi puuttua, ongelma on toki kiusallinen ja nolo, mutta myös vaarantaa koiran terveyden.

Edellä on kuvattu, mitä kaikkea tulee otta huomioon, jotta koira-aggressiivisuutta voi lähteä kouluttamaan ja saada vielä tuloksiakin. Säntillinen harjoittelu, koiran elekielen opiskelu ja siihen vastaaminen. Vaikuttamalla kaikkiin tilanteessa vaikuttaviin ehdollistumisiin, ei pelkästään klassiseen tai pelkästään operanttiin. Kestävän koulutustuloksen saavuttaa vain kovalla työllä, ihmeitä ei tapahdu koirankoulutuksessa. Moni toki lupaa näitä ihmeitä ja itsekin olen tehnyt osani virheistä, joista kerron seuraavaksi.

Nameilla/lelulla houkuttelu:

Tämä on erittäin yleinen neuvo, ajatus on hyvä, käytökseen pyritään puuttumaan positiivisella vahvisteella. Käytännössä tämän neuvon toteuttaminen ei vain useimmiten toimi. Pelkäävä koira ei pysty syömään eikä leikkimään. Koira tavoittelee ensisijaisesti negatiivista vahvistetta, se haluaa poispäin koirasta. Nameille ja leluilla kuitenkin useimmiten houkutellaan vastaantulevaa koiraa kohti. Kun tätä neuvoa tarjotaan, on vastaus yleensä, ettei koira syö eikä ole kiinnostunut lelusta ohitustilanteessa, vaikka muutoin pitäisi näitä arvokkaana vahvisteena.

Ruoka on kuitenkin hyvä apuväline, kun koira-aggressiivisuutta koulutetaan. Ihmisen vain pitää muuttaa ajatteluaan, aggressiossa ei ensisijaisesti muuteta käytöstä, vaan tunnetilaa. Vastaehdollistaminen on tehokas keino muuttaa koiran suhtautumista toisiin koiriin, ruokaa tarjotaan katkeamattamana virtana samaan aikaan, kun koira katsoo kauempana olevaa koiraa. Klassinen ehdollistuminen on tahdosta riippumatonta, joten ehdollistuminen tapahtuu, jos homma tehdään oikein. Tämä vain vaatii aikaa, ei riitä, että koiraa syötetään ja kuitenkin kuljetaan koiraa kohti, tämä ei ole siedättämistä. Ruuan avulla voi myös päätellä, missä mielentilassa koira on, tämä on arvokas tieto aggressiivisuuden kouluttamisessa. Tapa, jolla koira syö kertoo paljon siitä, mitä sen päässä liikkuu. Jos koira ei pysty syömään, ollaan liian vaikeassa tilanteessa. Jos koira pureskelee ruuan, voi päätellä sen olevan suhteellisen rauhallinen. Kun se alkaa nielemään ruuan pureskelematta, kierrokset alkavat nousta. Kun koira alkaa käyttämään hampaita ruuan saadakseen, purren sormia, voi päätellä koiran olevan jo hermostunut. Tästä seuraa useimmiten syömisen loppuminen. Tämän pitäisi olla merkki siitä, että tilanne on koiralle liian vaikea ja se pitäisi viedä heti kauemmas. Syömisen lakkaamista usein seuraa rauhoittavien signaalien lisääntyminen ja käytös lähtee eskaloitumaan, kuten aiemmin on kerrottu.

Kieltäminen/Rankaiseminen:

Aggressiivisuudesta rankaiseminen ei tuota kummoistakaan koulutustulosta. Rangaistus on kyllä tehokas keino vähentää käytöstä, mutta aggressiivisuudessa ei ole kyse käytöksestä, jolloin pelkkä käytöksen vähentäminen ei toimi. Keino voi näyttää hyvinkin toimivalta, käytös todella vähenee, tässä ihmisen vain pitäisi olla rehellinen itselleen. Jotta rangaistus olisi todella toiminut, käytöksen tulisi loppua. Aggressiivisuudessa näin ei tapahdu, koiraa joudutaan rankaisemaan toistuvasti, pahimmillaan koira saa rangaistuksen jokaisen ohituksen aikana ja tämä voi jatkua vuosia. Ihminen ei missään kohtaa kyseenalaista "koulutustulosta", lainausmerkeissä siitä syystä, että oikeastaan tulosta ei tule, vaan junnataan paikallaan. Parhaimmillaankin koulutustulos on se, että koira on mykkä. Se käyttäytyy edelleen hyvin varautuneesti, tuijottaa herkeämättä vastaantulijaa, lihakset ovat jäykkänä, koira steppaa omistajansa vieressä. Kaikki muut aggressiiviselle käytökselle tyypilliset eleet ovat olemassa, ainoastaan ääni puuttuu.

Rangaistuksilla voi saada koiran opitun avuttomuuden tilaan, koulutustuloksena tämä voi näyttää erinomaiselta. Tämä on myös joillekin viihdettä, jota on mukava katsoa televisiosta. Meta on demonstroinut, mitä tapahtuu, kun koira pääsee pois tästä tilasta. Se eli Virossa koirien ympäröimänä tarhalla ja kukaan ei arvannut, että se on koira-aggressiivinen. Päinvastoin, sitä kuvailtiin erittäin ystävälliseksi koiria kohtaan, tulee toimeen kaikkien kanssa. Kun se tuli minulle, pyrin rauhoittamaan sen elämän, tustuttiin rauhassa, tehtiin metsälenkkejä ja harjoiteltiin perustottelevaisuutta. Käytiin jopa koirapuistossa. Yhdellä metsälenkillä kaikki muuttui. Meta alkoi yllättäen tempomaan hihnassa ja kiljumaan, se ei rähjännyt, se huusi. Oletin, että se oli loukannut itsensä, katkaissut jalkansa, sen kantama keppi oli ehkä jumittunut kitalakeen tai tehnyt sinne reijän tmv. Se ei pystynyt rauhoittumaan ja lopulta oman turvallisuuteni takia sidoin sen puuhun kiinni, käytös oli niin arvaamatonta, että pelkäsin sen käyvän minuun kiinni. Istuin pitkän tovin kauempana kivellä ja mietin, mitä ihmettä koiralleni juuri tapahtuu. Kun Meta lopulta rauhoittui, tarkkailin sitä ja etsin merkkejä kivusta. Kuuntelin ympäristöä, oliko Meta säikähtänyt jotain ääntä. Lopulta kuulin kauempaa koiran haukkuvan, ääni oli niin vaimea, että hädin tuskin kuulin sitä. Heti, kun kuulin koiran haukun, Meta aloitti riehumisen uudelleen. Se rempoi hihnassa ja kiljui kauhusta. Olin epäuskoinen, koiran haukku ei voinut aiheuttaa tuollaista reaktiota. Tämä kuitenkin toistui useita kertoja, joka kerta, kun koiran haukku kuului vaimeana, Meta meni paniikkiin. Tästä alkoi kahden vuoden työ, lähtötilanne tuli harvinaisen selväksi.

Pois kääntyminen:

Pois kääntyminen oli Metan kanssa onnistunein koulutuskokeilu. Onnistunein siinä suhteessa, että rähjääminen loppui heti, kunnes palasi parin viikon kuluessa pahempana. Jos olisi silloin tiennyt, mitä tiedän nyt, jo liian helposti tulevat tulokset pitäisi pistää hälytyskellot soimaan tulevasta katastrofista. Ehdollistumisia tarkastellessa, Metan käytös oli täysin loogista ja kääntymisidea toteuttamallani tavalla oli tuomittu epäonnistumaan. Minä vahvistin sen aggressiivisuutta ja teinkin tehokasta työtä.

Mikä meni pieleen. Kääntymisessä sinänsä ei ole mitään väärää, se on hyvin tehokas vahviste/rankaisu koiralle, sillä on merkitystä, milloin kääntyy. Metan kanssa käännyin heti, kun sen käytöksessä näkyi jotain, mistä en pitänyt ja nämäkin minua häiritsevät merkit tuli todella myöhään, näitä oli katseen lukkiutuminen, jännittyminen ja murina. Käännyin siis pois heti, kun näitä ilmeni ja Meta vaikeni heti. Olin aivan innoissani, näinkö helposti ongelma olikin hoidettu. Omasta mielestäni rankaisin ei-toivotusta, mutta en ymmärtänyt, että Meta oli kaikella rähjäämisellään yrittänyt saada tilaa, ei mitään muuta. Hiljeneminen johtui luultavasti siitä, että Metalla meni hetki hoksata, millä käytöksillä se tilaa sai, tilanne oli uusi ja yllättävä eikä se heti ymmärtänyt, millä tavalla se oli saanut tämän mieluisan seurauksen. Kun se ymmärsi, mitä sen tuli tehdä tilaa saadakseen, se alkoi murisemaan huomattavasti kauempaa koirille. Toistin tätä ihmeeseen johtanutta kääntymistä vielä jonkin aikaa ja joka kerta, kun sitä toistin Metan aggressiivisuus voimistui. Kun se alussa luuli saavansa tilaa murisemalla, huomasi pian, että tämä ei nyt enää toimikkaan, aggressiivisuus lähti voimistumaan harppauksilla. Tämä olisi voinut tuottaa parempia tuloksia tälläkin tavalla toteutettuna, jos käännyttyäni olisin poistunut tilanteesta. Todennäköisesti Meta olisi jossain kohtaa rauhoittunut. Tätä en kuitenkaan tehnyt, vaan käännyin aina Metan rauhoituttua uudestaan vastaantulevaa koiraa kohti.

Tilanteen paheneminen ei ollut mitenkään hienovaraista. Kun aloitin kääntymiskokeilun, oltiin tilanteessa, jossa Meta oli erittäin jännittynyt heti koiran nähdessään, alkoi murisemaan noin viisi metriä ennen koiraa ja aloitti hyökkäilyn ja rähjäämisen noin kahta metriä ennen ohitusta. Kun vihdoin tajusin lopettaa kokeilun oltiin tilanteessa, jossa Meta käyttäytyi hyvin aggressiivisesti, rähisi ja hyökkäili, useita kymmeniä metrejä ennen koiran kohtaamista.

Kääntyminen Metan tapauksessa oli negatiivinen vahviste-jotain epämiellyttävää poistetaan. Se käytös, millä epämiellyttävän saa poistumaan, vahvistuu. Remmirähjäyksessä ja ylipäätään peloissa ja aggressiotapauksissa yleensä käytöstä ylläpitää ja vahvistaa juuri negatiivinen vahviste. Tilanne olisi ollut aivan toinen, jos Meta olisi halunnut koiran luo, silloin kääntyminen olisi ollut hyvin tehokas koulutuskeino. Kääntyminen ei enää olisi ollut vahviste vaan rankaisu, negatiivinen rangaistus-jotain miellyttävää poistetaan.

Ihmisen täytyy puolustaa laumaa:

Tämä väite on melko yleinen ja mielestäni se on älytön. Tässä jo lähtökohtaisesti ollaan tilanteessa, jossa remmirähjäys on oikeastaan ihan ok. Koira ei saisi rähjätä vaan ihminen hoitaa rähjäämisen. Vaikka koiralle on vaikeaa ohittaa uhkaavasti käyttäytyvä koira, ei ohitustilanne mielestäni kuitenkaan ole sellainen tilanne, jossa koiran olisi pakko olla puolustuskannalla. Tilanne ei ole uhkaava, joten koulutuksen pitäisi lähteä siitä, ettei koiralla ole mitään syytä puolustautua. Nythän tilanne on se, että ihminenkin on sitä mieltä, että tässä on nyt huomattava turvallisuusuhka, jota vastaan ihminen lähtee puolustautumaan. Hyvää tässä on se, että ihminen ottaa vastuun ja pyrkii hoitamaan tilanteen koiran puolesta, keino vain on melko kyseenalainen.

Tämä on melko epäreilua myös vastaantulevaa koiraa kohtaan. Sitä vastaan ei kävele pelkästään jännittynyt koira vaan sen omistajakin elehtii, että tässä me puolustaudumme SINUA vastaan. Olen kohdannut tällaisia koirakoita useasti ja oma valintani on vaihtaa suuntaa, minä en vie koiraani tilanteeseen, jossa ihminenkin osoittaa sitä kohtaan uhkaavia eleitä.

Oman mielentilan hallinta/Johtajuus:

Tämä neuvo on niin helppo sanoa, miettimättä lainkaan kuinka mahdoton se on toteuttaa. Ihminen, joka ei tiedä, mitä hänen tulisi tehdä ohitustilanteessa, ei yksinkertaisesti pysty olemaan rauhallinen. Aivan samoin kuin koira, myös ihminen ahdistuu, kun hänellä ei ole keinoa ennakoida ja/tai kontrolloida tilannetta. Itselleni koiran ohittaminen on aivan samantekevä asia, mutta Metan kanssa ohittaessa pelkäsin tilannetta, saman on kertonut moni asiakkaani. Tämän pelon olisi luullut herättävän miettimään, miten vaikea tilanne on koiralle. Vaikka itse pelkäsin tilannetta, ei pelko kuitenkaan ollut niin voimakasta, että olisin puolustautunut tai paennut. Koiralle tilanne on niin ahdistava, että se ei näe mitään muuta vaihtoehtoa, kuin puolustautua. Kun mietin, kuinka paha tilanteen tulisi olla, että itse käyttäytyisin aggressiivisesti, on melko kamalaa ajatella, että olen pakottanut oman koirani pelkäämään joka ikinen päivä. Ja kieltämättä tekee pahaa katsoa, kuinka moni koira joutuu elämään tämän pelon kanssa.

Koiralle ei ole temppu eikä mikään haistaa ihmisen stressaantuminen, jo pelkästään hikoilu paljastaa sen, että rauhallista esittävä ihminen ei todellakaan ole sitä. Koirat myös lukevat ihmistä paljon taitavammin, kuin me koiria. On aivan turha esittää, että tilanne on täysin hallinassa, kun sydän hakkaa ja koko keho kertoo koiralle, että ihminen on aivan hermona. Tämän huomaa, kun yrittää treeneissä esittää olevansa todella iloisella tuulella vaikka oikeasti on pahalla päällä, omat koirani ovat aina huomanneet mielentilani, vaikka kuinka yrittäisin esittää muuta.

On myös aika erikoista olettaa, että rähjääminen olisi suunnattu omistajalle. Tämä ajatusketju vaatisi koiralta melkoista juonittelua: "Minä rähjään tuolle koiralle, mutta oikeasti haluan osoittaa, kuinka huono johtaja omistajani on." Ihmisen mielentila vaikuttaa paljon koiran reaktioihin, mutta aggressiivisuus ei lopu sillä, että ihminen on itsevarma ja on tilanteen yläpuolella. Minulla on lukemattomia esimerkkejä asiakkaistani, jotka avun saatuaan lähtevät rentoutuneina näyttämään, kuinka sekopäinen koira on, kun paikalla on avustajakoira. Yllätys on, että koiran reaktiot eivät olekaan järin voimakkaat, joten väite ei todellakaan ole tuulesta temmattu. Eri asia sitten on, miten ihminen voi säilyttää rauhallisuutensa, kun koira lähteekin käsistä ja rähjää suu vaahdossa vastaantulijalle. Tämäkin tulee tapahtumaan, mikäli ainoa koulutuskeino on, että ihminen ajattelee rauhallisia asioita ohitustilanteessa. Koirat ovat taitavia lukemaan ihmistä, mutta ei ne sentään ajatuksia osaa lukea.

Inhimillistä koiraasi!

Mikä sinut saa pakenemaan? Mikä sinut saa puolustautumaan henkesi edestä? Koiran tunne-elämä on ollut pitkään arvoitus, vasta viimevuosina sitä on tutkittu. Tulokset ovat olleet pysäyttäviä. Koira kokee mm. pelon tunteen samalla tavalla, kuin sinä. Paniikissa pakeneva koira on todella samassa tilassa, kuin itse olisit. Puolustautuva koira kokee juuri samoin, kuin itse kokisit vastaavassa tilanteessa. Inhimillistäminen on totisesti paikallaan. Jospa lopetetaan vähättelevä puhe kovapäisestä, vähän arasta, tyhmästä koirasta ja otettaisiin koiran käytös tosissaan.