PENNUN ELÄMÄÄ

Pennun ensimmäiset kuukaudet on vielä niin hyvässä muistissa, että aiheesta voisi saada aikaan tekstin, jossa ei vaikuta ruusunpunaiset suloisen pennun sokaisemat muistot. Vellamon kanssa olen mielestäni onnistunut hyvin, olen tehnyt paljon eri tavalla, kuin edellisen pentuni Karan kanssa. Tieto on lisännyt tuskaa ja pohdinkin paljon, voiko perinteisesti rankaisemalla tai sammuttamalla koulutettuja taitoja kouluttaa myös positiivisella vahvisteella. Mietin myös paljon etukäteen, millaisia haasteita pennun kanssa voisi tulla ja pyrin kouluttamaan Vellamoa niin, ettei näitä haasteita koskaan tulisi, ennakoin. Paimenkoirilla on omat erityispiirteet, erityisesti pureminen ja liikkuvien asioiden, kuten lasten ja pyöräilijöiden, jahtaaminen on helposti vahvistuva käytös. Vellamon kanssa olisi voinut saada molemmista ongelman, erityisesti paimentamiseen liittyvästä puremisesta.

Tässä artikkelissa en varsinaisesti kirjoita kouluttamisesta, vaan yleisesti siitä, mihin itse kiinnitän huomiota ja mihin ongelmiin kannattaa reagoida heti, kun niitä ilmenee. Vellamon koulutuksesta olen kirjoittanut melko paljon, perustaidoista kirjoitin oman juttunsa, nämä olivat asioita, jotka koin tärkeimmiksi asioiksi kouluttaa nopean oppimisen kautena, jolloin on mahdollista saada aikaan erityisen vahvoja käytöksiä, joten aika kannattaa käyttää tehokkaasti hyödyksi.

Sosiaalistaminen

Sosiaalistamisen herkkyyskausi päättyy noin 16 viikon iässä. Sosiaalistuminen jatkuu kuitenkin koko koiran elämän, aikuisen koirankin voi sosiaalistaa, mutta se vaatii paljon enemmän, kuin pennun sosiaalistaminen. Jos koiran sosiaalistuminen päättyisi 16 viikon ikään, tarkoittaisi se sitä, että esimerkiksi kodinvaihtajat eivät voisi sosiaalistua uuteen perheeseen ja ympäristöön, koira kuitenkin kiintyy vahvasti myös uuteen perheeseen, vaikka herkkyyskausi olisi loppunut vuosia sitten. Tähän vain menee kauemmin, kuin pennun kanssa, joka kotiutuu usein muutamassa päivässä.

Erityisen tärkeää sosiaalistaminen on, jos koiran rotumääritelmässä mainitaan koiran olevan varautunut vieraita ihmisiä ja/tai koiria kohtaan ja vaikka tätä ei rotumääritelmässä mainita, mutta pentu tuntuu suhtautuvan uusiin asioihin varauksella tai pelokkaasti. Avoin koira hyväksyy uudet asiat aikuisenakin usein pennun tavoin suhtautumalla kaikkeen luottavaisesti. Varautuneen koiran kanssa asia on päinvastoin. Jos koira on hyvin varautunut se tarkoittaa usein sitä, että se suhtautuu varautuneesti kaikkeen, mihin sitä ei ole sosiaalistettu. Tällaisen koiran kanssa eläminen voi olla todella raskasta, jos sen pentuajan sosiaalistaminen on jäänyt vähälle. Kaikki uudet tilanteet ja ärsykkeet, mihin se ei ole tottunut on potentiaalisesti uhkaavia.

Valkoinenpaimenkoira on huomattavasti avoimempi, kuin serkkunsa saksanpaimenkoira, mutta sosiaalistaminen oli tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä Vellamon kanssa. Enkä ole lopettanut sitä, pyrin viemään Vellamon edelleen uusiin paikkoihin, kohtaamaan uusia asioita, tähän asti se suhtautuu kaikkeen avoimesti. Tosin se on vasta 8 kuukauden ikäinen, Vellamon aikuistuessa tämä voi muuttua ja juuri tämän vuoksi koen tämän työn tärkeimmäksi. Vaikka pentumainen vöyhkäys loppuisikin Vellamon kasvaessa, uskon että työ maksaa takaisin, kun Vellamo ei stressaa uusissakaan tilanteissa. Vellamon sosiaalistamisesta herkkyyskautena voi lukea täältä.

Pureminen

Pennun puremisesta olen kirjoittanut oman kirjoituksensa, joten en nyt toista itseäni. Tuossa kirjoituksessa keskityin pentuajan puremiseen, jossa taustalla on lähinnä ihmisen ja koiran erilainen tapa leikkiä ja miten siitä saisi molemmille miellyttävää.

Paimentamiseen ja saalistamiseen liittyvän puremisen erotan kuitenkin tuosta. Vellamolla tätä alkoi ilmetä, kun seuraamisessa päästiin vauhdin muutoksiin ja oikeastaan tässä kohtaa on kaikki koirani näykkineet, oli ne pentuja tai aikuisia. Kun muutin vauhdin juoksuksi, se näykkäisi pohkeesta, kun hiivin se näykkäisi takapuolesta. Koiran tavoite on saada minuun lisää vauhtia. Koska kyseessä on metsästyskäytös, on mukana vahvat sisäiset vahvisteet. Käytökseen on vaikea vaikuttaa oikeastaan mitenkään reagoimalla siihen itse. Rangaistuksesta koira ei välitä, koska saa koko ajan vahvisteita käytökselleen, toiminnan ohjaaminen toivottuun ei sekään oikein toimi, koska koira valitsee aina miellyttävimmän toiminnan ja se on paimentaminen.

Tätä voi esiintyä muussakin tilateesssa, kuin meillä seuraamisessa. Tämä voi olla huomionhakua, turhautumista, opittua jne. Olen nähnyt saksanpaimenkoiran purevan vaatteet riekaleiksi ja ihoon syviä haavoja, ilman mitään aggression merkkejä, toki paimentaminenkin on saalisaggressiivisuutta. Tiedän tämäntyyppisen käytöksen olevan iso ongelma monelle nuoren koiran omistajalle, toki vanhemmankin, jos käytöstä ei ole saanut loppumaan. Itsekseen se ei tule loppumaan, niin isot vahvisteet koira käytöksellä saa. Tätä harrastaa muunkinrotuiset koirat, mutta paimenkoirat ja terrierit kantavat kyseenalaista voittajan manttelia tämän(kin) suhteen.

Omien koirieni kohdalla olen sammuttanut käytöksen heti, kun sitä ilmenee. Lopulta temppu on ollut todella yksinkertainen. Koira haluaa, minun liikkuvan, joten pahinta, mitä voi tapahtua on pysähtyä. Vellamon, Karan ja Metan kohdalla yksinkertaisesti pysähdyin heti, kun hampaat iskeytyivät pohkeeseen. Kaikki yrittivät purra kovempaa ja enemmän, kuten sammuttamisessa aina käy. Kun ainoa reaktio oli pysähtyminen, pureminen loppui. Tämä ongelma myös kääntyi kaikkien kohdalla edukseni, kun koira oppi, että puremalla tapahtuu juuri päinvastaista, kuin se haluaisi. Koira myös huomasi, että seuraamalla minuun saakin liikettä, jolloin seuraamisliike vahvistui. Palkitsenkin Vellamoa seuraamisesta ottamalla pyrähdyksiä ja jopa hiipiminen saa siihen aivan uutta ryhtiä, kun se odottaa, milloin päätän taas liikkua rivakammin.

Tilanne ei kuitenkaan ole näin helposti hoidettavissa, jos käytös on päässyt jo vahvistumaan. Saalisaggressiivisuudesta olen kirjoittanut aiheesta enemmän ja mikäli pureminen on vahvistunut, voi tuosta artikkelista olla hyötyä ongelman ratkaisuja miettiessä.

Pelko

Pennun kanssa pelottaviin tilanteisiin tullaan todennäköisesti ajautumaan jossain vaiheessa. Sosiaalistumisen herkkyyskauden loppupuolella alkaa myös pelkokausi. On täysin yksilöstä ja rodusta kiinni, huomaako ihminen edes tätä kautta. Monet avoimen koiran omistajat, eivät ole koskaan kuulleetkaan tästä. Varautuneen rodun omistajat ovat toivottavasti tietoisia tästä ennen sen alkua, mutta viimeistään tieto todennäköisesti tavoittaa, kun aiemmin rohkea pentu alkaakin pärisemään puskille ja pelkäämään vieraita asioita ympäristössä.

Pelko on hengissäsäilymisen kannalta tärkeä ominaisuus, peloton eläin on nopeasti kuollut eläin. Tästä syystä on tarkoituksenmukaista, että koira muistaa pelon kohteet usein kerrasta, pelko voi kohdistua johonkin oikeasti vaarattomaan asiaan, mutta se ei koiran kokemuksen mukaan ole yhtään sen vähäpätöisempi kuin oikeasti vaarallinen asia. Koiran pelkoon kannattaakin reagoida heti, kun sitä ilmenee. Pelolle on tyypillistä, että se yleistyy herkästi. Yleistyminen on usein myös melko ennalta-arvaamatatonta, pelko voi yleistyä pelottavassa tilanteessa sattuman kautta ilmeneviin asioihin. Tämä voi tarkoittaa, että koira pelkää vaikka pensaassa olevaa muovipussia, näkee samanaikaisesti lastenvaunut ja alkaa pelkäämään sekä muovipussia ja lastenvaunuja. Kun koira seuraavan kerran näkee lastenvaunut, se pelkää ja näkee samaan aikaan pyöräilijän, jolloin pelko yleistyy pyöräilijään jne.

Pelolle on ainakin kolme käytösvastetta: Pakeneminen, taisteleminen ja jähmettyminen, myös flirttaaminen on varsinkin pennuille tyypillistä. Pelkojen kohdalla käytöksen muokkaaminen ei ole kovin tehokasta. Jos pelottavassa tilanteessa muokataan vain käytöstä, eli operanttia, ei välttämättä vaikuteta mitenkään itse pelkoon, joka taas on klassista. Pelolle on tyypillistä, että koira voi vaihtaa nopeastikin käytösvastetta, koira voi ensin yrittää paeta, mutta mikäli tämä on mahdotonta se voi jähmettyä ja jos tämäkään ei toimi se voi taistella.

Oleellista pelkojen kanssa on, että koira ei saisi päästä tilanteesta pois pelkäämällä, negatiivinen vahviste on usein pelkoja ylläpitävä vahviste. Negatiivisen vahvisteen määritelmä on: jotain epämiellyttävää poistetaan. Jos koira pääsee tilanteesta pelkäämällä, on käytös ollut kannattavaa. Vellamon mörköilystä ja miten siihen reagoin, voi lukea täältä.

Sisäsyntyiset taipumukset

Sisäsyntyisistä taipumuksista voi tehdä olettamuksia valitun rodun mukaan. Rotujen sisällä on kuitenkin valtavasti vaihtelua. Vaikka pennun vanhemmat olisi valittu huolella niiden käyttöominaisuuksien ja luonteen perusteella, voi olla, että pentu on hyvin kaukana vanhemmistaan. Olettamukset onkin vaikeampia, jos pentu on sekarotuinen, vaikka vanhemmilla olisi toivottuja ominaisuuksia sopivassa suhteessa, ei pentu välttämättä ole sopusuhtainen sekoitus vanhempiaan. Jos pennussa sattuu olemaan hyvin erilaisia rotuja, voi olettamukset heittää romukoppaan ja pennun käytöksen lukeminen on tärkeintä. Ajokoiran ja paimenkoiran sekoituksesta tuskin tulee riistaa ajavaa ja paimentavaa koiraa, pysäyttävästä ja ajamalla metsästävän koirien sekoituksesta tuskin tulee kaiken osaavaa metsästyskoiraa.

Sisäsyntyiset taipumukset alkavat heräilemään noin viiden kuukauden iässä. Metsästyskoiran metsästysvietti heräilee, varautuneeksi jalostetun vahtikoiran vahtivietti herää, paimenkoira alkaa etsimään keinoja paimentaa, terrieri taistelee raivokkaasti leluista tai omistajansa lahkeesta.. Tässä vaiheessa alkaa monet ongelmat, pentu ei olekaan enää helposti koulutettava tyhjä taulu, sitä alkaa kiinnostamaan muutkin asiat, kuin sen oma perhe. Usein ongelmat alkavat, jos perusasioita ei ole tehty. Iso koira alkaa vetämään hihnassa, jos hihnassa kulkemista ei ole harjoiteltu. Ohitusongelmat alkavat, jos pentua ei ole koulutettu ohittamaan. Pentu alkaa väistämään vieraita, jos sitä ei ole riittävästi sosiaalistettu tai opetettu kohtaamaan vieraita. Pentu alkaa karkailemaan, jos sitä ei ole opetettu luopumaan ja/tai tulemaan luokse. Jos pennun alkavat ongelmat johtuvat jostain sisäsyntyisestä taipumuksesta, ne eivät mene ohi koiran aikuistuessa. Tässä vaiheessa alkaviin ongelmiin kannattaa reagoida heti, kun koira saavuttaa sukukypsyyden ja murrosiän, testataan näitä opittuja taitoja vielä voimakkaammin, jos niitä ei ole alunperinkään olemassa, on koulutus vaivalloisempaa. Syy ei toki ole koirassa, koiralle ei ole koulutettu, miten ihmisten maailmassa tulee toimia. Onkin epäreilua koiraa kohtaan odottaa ongelmia ja reagoida niihin usein rankaisemalla. Koiran kehitysvaiheet menevät saman kaavan mukaan kaikilla, vaikka rotujen ja varsinkin yksilöiden välillä on paljon vaihtelua. Ennen kuin tuomitset pentusi hankalaksi, kannattaakin katsoa peiliin ja miettiä onko yksilön taipumukset, jotka tässä iässä voivat tulla yllätyksenä, otettu huomioon.

Murrosikä

Murrosiässä koira kasvaa aikuiseksi, ainakin fyysisesti. Se saavuttaa sukukypsyyden, mutta on usein henkisesti yhtä kakara ja keskeneräinen, kuin ihminenkin. Usein murrosikä näkyy koiran käytöksessä tottelemattomuutena ja se ei enää kiinnitä huomiota omistajaansa siinä määrin, kuin pentuna. Murrosikään ei kannata suhtautua turhautumalla ja suuttumalla koiralle, koira ei voi mitään kehossa jyllääville hormoneille. Itse suhtaudun murrosikään uutena kriteerinä, itseäni tämä on helpottanut, vaikka kyllä se hermoja koettelee, kun aiemmin helpot tilanteet eivät sitä enää olekaan.

Hajut ja ympäristön ärsykkeet kiinnostavat pentua eritavalla. Nenä pysyy lenkillä liimattuna maahan ja se ei useinkaan sieltä nouse, ellei ihminen sitä ala kouluttamaan. Jos koiran annetaan haistella lenkillä kaikki jäljet ja merkkaukset, huomataan usein ajan kuluessa, että koira ei enää mitään muuta teekkään. Koira alkaa selvittelemään tilanteita itsenäisesti ja tässä testataan perusteellisesti, onko koiran koulutuksessa onnistuttu. Koira harvemmin käyttäytyy lajilleen/rodulleen epätyypillisesti, joten ei-toivotutkin käytökset on täysin normaaleja. Ei toivotuista käytöksistä suuttuminen ei tilannetta paranna, vaikka kuinka ärsyttäisi, tunteilu on usein huonoin vaihtoehto. Kannattavampaa on tunnustaa koulutuksen epäonnistuminen ja alkaa kouluttamaanuudestaan.

Murrosiässä muiden koirien suhtautuminen pentuun muuttuu merkittävästi. Urokset eivät enää pidä urospentua harmittomana kakarana, vaan mahdollisena kilpailijana. Narttupennun takapää alkaa kiinnostamaan muita uroksia ja aikuiset nartut voivat suhtautua pentuun varautuneemmin. "Pentupassin" voimassaolo päättyy viimeistään tässä vaiheessa ja aikuiset koirat voivat reagoida voimakkaastikin pennun epäkohteliaaseen lähestymiseen. Tiettyyn rajaan asti pennun voi antaa opetella koirien kanssa kommunikointia yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta koirien ei pitäisi antaa "selvittää itse välejään", jos tilanne ajautuu tappeluun. On myös mahdollista, etta aiemmin kaikkien koirien kanssa toimeen tullut pentu ei enää siedäkään samaa sukupuolta olevia koiria.